Kohtu

Tässä ja nyt <3

Olen alkanut viime aikoina kehollistamaan ajatusta siitä, että luomme oman todellisuutemme. Sain ensimmäisiä kokemuksia tästä tunnetyöskentelyssä ja olen alkanut kehollistamaan ajatusta. Kaikkien tunteiden alla on rakkaus, kaikkeus, valo (miksi kukakin sitä kutsuu) ❤Mutta sieltä on myös itselle paljastunut se todellisuuden taso kuinka itse olemme vastuussa omasta maailmastamme ja siitä miten näemme kaiken. Olen kuvannut tätä yksinkertaisella esimerkillä: kun katsot ikkunasta ulos sateeseen, voi sade näyttää kurjalta, tummalta ja synkältä. Tai se voi näyttää hapekkaalta, toiveikkaalta ja uuden alulta. Sisäinen maailma ja sen tila peilaa tätä totuutta sinulle, mutta voit myös vaikuttaa siihen miten näet maailman. Rehellisesti sanottuna olen elänyt muutamia vuosia hieman sumussa ja kiinnittyneenä menneisyyteen. Loin itselleni ajatuksen siitä, että menneisyyttä täytyy korjata loputtomiin ja vastaus iloon/onneen löytyy sieltä. Mutta vastaus onkin tässä hetkessä. Siinä yhdessä henkäyksessä, joka on nyt. Kaikki on hyvin juuri tällä hetkellä henkäyksellä 😍 Ihanaa maanantaita ja viikkoa juuri sinulle ja sinun maailmaasi! Näyttää se tänään miltä vain ☀❤🤩 ps. kuva on sunnuntailta, kun pohdin elämää aamukahvin äärellä lämpimissä leopardi-pöksyissäni 🤣🐱☕ #turva #tunteet #kohtu #wombhealing #aurinko #maanantai #uusi #kasvumaa

Tässä ja nyt <3 Read More »

Haavoittunut feminiinienergia

Haavoittuneen tai vääristyneen feminiinienergian keskiössä on tyhjyyden tunne. Ikään kuin elinvoima ja feminiinienergia pääsisivät karkaamaan kehosta eikä ole tunnetta siitä, että olisi kokonainen. Tuntuu, että itseltä puuttuu elämänvoimaa ja keho-/kohtuyhteys on vaikea saavuttaa. Energeettisesti yritämme täyttää tyhjiötä itsessämme. Tämä voi projektoitua elämässä monin tavoin:💥 erilaiset addiktiot: sokeri, alkoholi, seksi💥 tavaroiden haaliminen (yltiöpäinen shoppailu esim)💥 muiden energian ja ihailun tarve (lumoaminen)💥 yltiöpäinen ulkonäkökeskeisyys💥 vanhenemisen pelko ja nuoruuden ihannointi 💥 pimeyden ja valon kaksijakoisuun sekä syklisyyden pelko Tästä kaikesta puuttuu naiseuden ja feminiinin ydin: aitous ja luotto omaan energiaan. Moni näistä ilmentymisistä on myös yhteiskunnallisesti pinnalla ja hyväksyttävää, jolloin se tekee niiden tunnistamisesta hankalaa. Omalla kohdalla juuri tyhjyyden tunteen tunnistaminen oli kutsu työskennellä kohtuni kanssa. Kun ensimmäisiä kertoja yhdistyin kohtuuni, tunsin vain mustaa ja tyhjyyttä. On vaatinut paljon työtä (joka jatkuu edelleen) nähdä itseni totuudenmukaisesti, sillä myös henkistymisen paradigmassa esiintyy paljon haavoittunutta feminiinienergiaa. Mikäli sinua kiinnostaa työskentely haavoittuneen feminiinienergian kanssa, työstämme tätäkin tulevassa KOHDUN KUTSU-pienryhmässä. Lisätietoja löydät bion linkistä, aloitamme maaliskuussa. ❤ Ei ole mitään tärkeämpää ja arvokkaampaa kuin oma energia. Ole oma itsesi, paras versio omasta itsestäsi ❤❤❤🌱 #feminiinienergia #kohtu #kohtutyöskentely #wombhealing #feminine #tunteet #kasvumaa

Haavoittunut feminiinienergia Read More »

Kohtutyöskentely on osa ikivanhaa perinnettä

Tiesitkö, että monet ikiaikaiset perinteet ympäri maailmaa ovat kunnioittaneet kohtua pyhän voiman, intuition ja luomisen keskuksena? Heille kohtu ei ole ollut vain fyysinen elin vaan portti fyysisen ja henkisen välillä. Jo Maya-kulttuurin sanotaan harjoittaneen kohtutyöskentelyä (womb healing). Heidän tarkoituksensa oli sen avulla parantaa traumoja, kunnioittaa herkkyyttä ja yhdistyä sisäiseen viisauteensa. Mayat pyrkivät yhdistämään oman henkisyytensä fyysiseen kohtuunsa. He uskoivat sen toimivan porttina emotionaalisen ja henkisen välillä. He uskoivat epätasapainon näkyvän fyysisinä haasteina kohdussa. Sanotaan, että pyhä viisaus (divine intelligence) manifestoituu sydämen ja kohdun yhteisvoimasta. Nämä energiakeskukset luovat yhdessä pyhän liiton: kohtu on sydämen juuret 🌲❤ Kohdun viisaus ja taito elää sen kautta on unohdettu. Olemme onnekkaita, että saamme elää tätä aikakautta, kun alamme taas muistaa kohdun viisauden. Haluaisitko oppia parantamaan kohtuasi?Haluatko oppia ja ymmärtää jotain, mitä naiset ovat tehneet jo tuhansia ja tuhansia vuosia sitten? KOHDUN KUTSU -pienryhmä opettaa sinulle kuinka parannat omaa kohtuasi. #wombhealing #kohtu #womb #kohtutyöskentely #kasvumaa #naiseus #feminiini #portaali #pyhyys #rakkaus #tieto #ikuinenviisaus

Kohtutyöskentely on osa ikivanhaa perinnettä Read More »

Oma voima ja potentiaali

Olen työskennellyt oman voimani ja potentiaalinin kanssa jo jonkin aikaa. Pystyn tunnistamaan itsessäni pakotettu voimaa. Pakotettu voima ikäänkuin kaivetaan esiin väkisin ja rynnitään sen avulla läpi harmaan kiven. Pakotetun voiman käyttö, jättää itselle usein tunteen taistelusta. Vaikka on saavuttanut jotain, tuntuu kuin voimat olisivat loppu ja vihdoin saisi luvan hengittää. Olen hiljalleen tutustunut siihen aitoon voimaan ja potentiaaliin minussa, joka virtaa vapaana, kauniisti. Joka ei taistele vaan antaa kannattelee hellästi vastoinkäymisiä, tutkii niitä. Tämän energian hyväksyminen ei ole ollut helppoa. Olen tehnyt useita kohtumatkoja voimani ytimeen. Sen energia on jotain niin suurta, jotain niin voimakasta, mutta pelottavaa. Minulle tuo voima on ollut niin pelottavaa, että kyyneleet virtaavat vuolaina poskille ja niin isoa, että koko keho tahtoo vetäytyä. Eilen minulla oli jälleen mahdollisuus kohdata voimani upean kohtutyöskentelymatkan aikana. Tunsin sen kaiken potentiaalin, mutta kehoni sulkeutui. Teki taas mieli paeta, mutta miksi? Tunsin pelkoa. Pelkoa olla liikaa, pelkoa onnistua liian hyvin, pelkoa helppoudesta, pelkoa loistaa. Päätin kohdata tuon pelon. Annoin periksi ajatuksen turvin: minä luon tämän todellisuuden. Minä luon pelon ja rajoitteet itselleni. Istuin ja kehollistin tätä. Hiljalleen energia alkoi avautua ja kehoni vastaanottaa sitä voimaa ja potentiaalia, joka minulle kuuluu. Kohtuni täyttyi siitä kaikesta hyvästä. Hyväksyi sen kaiken. Tein tätä kohtumatkaa esiäitieni kanssa. Syvä kiitollisuus heitä kohtaan matkaseurasta ja siitä mitä kaikkea saamme heidän kauttaan oppia ❤👵🧙‍♀️

Oma voima ja potentiaali Read More »

Täydellä sydämellä sinua varten!

Tiesitkö, että olen tehnyt täyskäännöksen elämässä?Olen koulutukseltani insinööri ja vuosia vannonut teollisuuden sekä keinotekoisuuden nimeen. Rakastin kehittää laitteistojen toimintaa, sillä niillä ei ollut tunteita. Jälkeenpäin ajateltuna välttelin omia tunteitani tai näkemästä itseäni. Minulle ominainen tapa elää, oli pitää vauhtia yllä. Mitä enemmän uutta, hauskaa ja elämyksiä, sitä onnellisempi luulin olevani. Olin himouhreilija, sillä rankan treenin jälkeen olin ylittänyt itseni ja kehossa virtasi adrenaliini. Matkustin paljon, olematta oikeasti matkalla. Muutin usein, uuden työn ja uusien opintojen perässä. Kaikessa kaikui tunne siitä, ettei aidosti keskity mihinkään. Minulle vaikein asia on ollut olla paikallaan ja elää hetkessä. En ollut valmis kohtaamaan itseäni tai tunteitani 🤯 Mutta kuinka paljon elämäni onkaan parantunut ja kuinka paljon siihen onkaan tullut oikeaa onnea ja iloa, kun olen pysähtynyt elämään hetkessä. Entä jos emme tarvitsekaan kaukoidän upeaa hiekkarantaa vaan voimme nähdä lähirannan veden virtauksessa sen saman kauneuden. Olen sydämestäni valinnut nähdä elämän kauneuden hetkessä, mutta olen myös sydämestäni valinnut olla yrittäjä ja auttaa ihmisiä. Tiedän, että voisin elää myös toisenlaista elämää ja luulla olevani onnellinen, mutta syvällä sisällä tuntea sitä tyhjyyden tunnetta. Olen valinnut tarjota sinulle juuri niitä työkaluja, jotka ovat vieneet minua eteenpäin matkallani. Tiedän, että ne ovat tehokkaita ja tiedän niiden toimivan. Tiedän, että pitkäjänteisellä työllä voi nähdä niin paljon valoa itsessään ja muissa. Olla kokonainen kaikkine puolinensa ❤️ Sanottakoon, että näkyväksi tuleminen vei aikaa. Näyttää se todellinen puoli ja herkkyys itsestään. Mutta tässä minä nyt olen, raakana ja oman totuuteni kanssa. Elän elämää itselleni enkä menneisyydelle, täydellä sydämellä ❤️

Täydellä sydämellä sinua varten! Read More »

Siskous

Ystävyys, kannattelu, siskous: niin upeita juttuja, mutta välillä jopa kipeitä aiheita. Voit valita siskosi, ystäväsi ja kannttelijasi! Ympäröi itsesi ihmisillä, jotka ymmärtävät, tukevat, näkevät ja kuulevat. Tällöin tulet kuulluksi ja nähdyksi kaikkine puolinesi.Tämä konkretisoitui tänään minulle vahvasti. Tällä hetkellä tunnen niin valtavaa kiitollisuutta ihmisistä ympärilläni. Tunnen sen tuen ja hyväksynnän. Itsellä on tänään tunteet pinnassa ja pinnan alla kuplii vieläkin enemmän. Ja kuinka monelle rakkaalle ihmiselle olenkaan saanut tuoda tämän näkyväksi. Ja lähes yhtä monelta olen saanut rakkautta ja kannattelua takaisin ❤️ Välillä sitä luulee olevansa aika yksin, kunnes tajuaa, että maailma kannattelee. Ja sen päälle huomaa kaikki ne ihmiset ympärillä, jotka kannattelevat ✨❤️ ❤️❤️❤️ KIITOS KIITOS KIITOS YSTÄVÄT JA SISKOT ❤️❤️❤️ Tämä postaus on kiitos omille ystävilleni, mutta myös muistutus sinulle, että ansaitset juuri ne parhaat tyypit ympärillesi!

Siskous Read More »

Scroll to Top